Archives for: September 2009
September 27th, 2009
That's utter bulls**t!
Published on September 27th, 2009 @ 21:55:58 , using 257 words, 188 views
Nyt on kuulkaa puhdas ja hyväntuoksuinen tyttö. Pitkästä aikaa Nira halusi kokovartalosuihkuun ja osoitti tämän pyörimällä erinomaisen märässä lehmän läjässä
. Ei muuta ku koira kainaloon, suihkuun ja rexonaa kainaloon. Vaikka Niran saaminen suihkuun on aina oma operaationsa, mutta kun se sitten seisotetaan paikoilleen, ei typy yritä lähteä tilanteesta toisin kuin Remy.
Tänään metsä-peltolenkillä sitten testattiin myös sähköpaimenen toiminta. Ensin sen testasi Remy, joka ulvahti sen verran säikähtäneesti, että ensimmäiseksi tutkin maan mahdollisista käärmeistä ja tunsin sitten housunlahkeen läpi tämän pienen sähköiskun. Ei muuta ku lankaa ylemmäs ja koiria etäämmäs.
Pellon/laitumen toisessa päässä sitten nostin lankaa paljain sormin, eikä se nyt kummosta tsäpätystä tarjonnut. N. kerran 3 sekunnissa tuli hyvin pieni sähköisku.
Enpä ole koskaan aikaisemmin testannut miltä sähköpaimen tuntuu ja pakko myöntää, että se oli pieni pettymys. Ei tullut afroa, ei menneet säärikarvat yhtään kiharammalle ja sydänkin pysyi ihan oikeassa tahdissa. Oletankin, että Remy ulvahti enemmänkin pelästyksestä tätä täysin outoa tunnetta kohtaan.
Nira on ollut tänään taas oikea duracell ja meidän on sen takia pitänyt suojella Remyä...tosin tämä ei aina onnistu kun molemmat koirat on 20m päässä ja toinen tulee sitten kevyellä 40km/h hölkällä aivan pahki. Siinä Remy sitten hetken aikaa keräilee itseään heinikosta
. Women ![]()
September 24th, 2009
High speed, low drag
Published on September 24th, 2009 @ 07:06:03 , using 145 words, 153 views
Saapui Niran moottori saksasta ja heti perää uusi akku. Eilen päästiin tyttösen kanssa sitten testailemaan ja johan alkoi olla tytöllekin haaste saada auto kiinni
. Nirakin oli ilmeisen tyytyväinen kun sai juosta ihan tosissaan autoa kiinni ja välillä autoa pakoon.
Muuten elämä sujuu täällä normaaleja latuja pitkin: Työ/koulupäivän jälkeen jälleennäkemisen ilosta Nira tappaa Remyä. Ennen lenkeille lähtöä Remy saa oikein emännän kädestä. Iltapissilenkin lopuksi Nira harjoittelee taklaamista ja muita jääkiekosta tuttuja otteita Remyyn. Sisällä ruokailujen jälkeen sama homma jatkuu
.
Ei käy kateeksi olla Remuska, jota tämä minihirviö kiusaa välillä oikein olan takaa. Mitään oikeita tappeluja tai tappelun alkuja ei olla nähty. Jos Remyllä palaa pinna, niin Nira alistuu ihan kiltisti, eli muutama viikko sitten tapahtunutta taistelua luusta ei ole toistunut.
September 15th, 2009
Daddy needs a new pair of engines
Published on September 15th, 2009 @ 21:49:25 , using 174 words, 164 views
Nyt on sitten tilattu kauko-ohjattavaan autoon tehokkaampi ja nopeampi moottori. Nira alkoi kypsymään siihen, kun sai auton lopulta aika helposti kiinni kun oppi metsästyksen salat. Eli lähetystä saksasta odotellessa, ötökkä joutuu tyytymään hölkkänopeuteen
.
Aaa, eilen saatiin Furminator. Remyhän joutui heti tulilinjalle, eikä hirveästi potkinut vastaan, paitsi kun kylkiä alettiin hiomaan. Nira taas ei ollut moisesta häkkyrästä moksiskaan, piti eniten takaselän harjaamisesta, mutta kyllästyi lopulta seisomaan/istumaan ja meni maate.
Nirppu puolestaan piti tuosta keritsimestä, mutta kissoja harjatessa on syytä varautua kokonaamioon. Sen verran kevyempää on tuo minitappajien karva, että se leijuu sieraimiin, silmiin ja korviin ja ne kutittaa niin maan ärsyttävästi.
Jotta en olisi pekkaa pahempi, suin omat hiukset myös. Minulta tuota pohjavillaa ei tosin irronnut yhtään, päänahasta vain palasia. Partaakin yritin sillä oikoa, mutta se olikin jo sen verran tuskaisa kokemus, että jätän väliin. Sillä niinhän se on, että se rääkki mihin koirat joutuu, siihen on myös itse alistuttava ![]()
September 13th, 2009
Eye drops and deep swamp diving
Published on September 13th, 2009 @ 22:09:19 , using 274 words, 87 views
Näin on jälleen yksi päivä takana. Nira keksi uuden leikin ojissa. Kuono työnnetään veteen ja puhalletaan kuplia nenästä
. Niinhän se on, että yksinkertaiset asiat on niitä parhaita. Ja kun avokki jotain kommentoi paheksuvasti aavistuksen mutaisesta koirasta ja kehotti tätä menemään takaisin ojaan, niin Nira kirmasikin sitten märkänä ihan avokkiin kiinni ja ravisti itsensä kuivaksi.
Nira harrastaa sänkysukellusta. Eli kipitetään makuuhuoneen ovesta sisään, asetutaan sängyn viereen ja sukelletaan sängyn alle nukkumaan. Koirasta näkyy vain takavarpaat ja häntä, sekä hetken kuluttua tasainen tuhina nenästä. En tiedä mistä tämä neiti oppi sängyn alle kömpimisen jalon taidon, kun ei pentuna sitä harrastanut. Muutenkin ötökkä lähinnä makaa kaapin vieressä ketarat kohti taivaita.
Niran silmätippa rumba jatkuu edelleen... ja rumbaa se onkin ja avokilta tulee paheksuvia katseita. Silmätippojen laitosta on tullut (kuten lähes kaikesta lääkitykseen liittyvästä) mun ja Niran välinen leikki. Heti kun Nira näkee silmätippapullon mun kädessä, kirmaa tyttö ruokapöydän taakse/alle. Sitten minä hiivin takan/leivinuunin taakse ja odotan että Nira lähtee liikkumaan. Kun Nira on sitten valinnut kumpaa puolta uunia kulkee, mä tietenkin hiivin sen takana samaan suuntaan ja katkaisen siltä tien ruokapöydän alle. Ötökkä kirmaa päättömänä seuraavaan paikkaan, eli sohvalle, sängylle tai arkkupöydän taakse, jota ympäri sitten juostaan kilpaa.
Avokilla jostain syystä ei riitä huumori moiseen, vaan ottaa sitten tytön tylysti kiinni ja antaa silmätipat (ihme vakavikko). Eikös se niin ole, että koira oppii parhaiten leikin kautta
.
September 11th, 2009
Appleretriever
Published on September 11th, 2009 @ 22:24:08 , using 139 words, 93 views
Itku pitkästä ilosta... Remyn hot spot ei otakkaan parantuakseen vaikka antibioottikuuri on syöty. Taas on löytynyt ihosta noita punertavia kohtia joita on yritetty voidella rasvalla jota el määräsi. Sama ongelma Niran silmien kanssa. Rähmiminen alkoi uudestaan ja taas on silmätippoja tiputeltu.
Tässä illalla kun kävin hakemassa pari omenaa puusta jotta saisimme pari avokadoa kypsytettyä, niin Nira nuuskutteli kiinnostuneena housun taskua johon omenat laitoin. Otin yhden ja annoin Niralle, joka kuljetti sen suussaan vähän matkan päähän, nuuhki sitä ja kipitti omenapuun luo nuuhkimaan puussa olevia. Sitten kipitettiin takaisin, otettiin omena suuhun ja vietiin hiekalle, johon se haudattiin.
Se, onko Niran ajatuksena kasvattaa omenapuu vai vaan kypsyttää omena mureammaksi jäi hiukan epäselväksi
. Jos parin vuoden kuluttua pihalla kasvaa toinen omppupuu, niin Niran idea oli se.