Rankan elämän asentohoito
March 5th, 2010
Rankan elämän asentohoito
Published on March 5th, 2010 @ 22:15:45 , using 134 words, 177 views
Näissä tunnelmissa mennään.
Tänään Remy sai hirveän raivokohtauksen tietokonehuoneessa. Kun sitten hiivin paikalle, oletin että ikkunasta on taas näkynyt orava irvistelemässä, mutta kyseessä oli kyllä tuuheahäntäinen otus. Kettu
tulla tepasteli meidän rinteen portaita alas ja puolivälin tasanteella lähti sitten sisältä kuuluvasta haukkukonsertista välittämättä tepastelemaan kohti metsää.
Tilanne sitten rauhottui ja päästin koirat parvekkeelle, mistä alkoi n. 20 min kuluttua armoton räkse. Nirastakin lähti niin outoja haukahduksia, ettei tainnut tyttö itsekään oikein tietää oliko onnesta sekaisin, riemusta rusinana vai vahtimisesta vinhana. Oletettavasti tämä samainen kettu oli tehnyt pienen mutkan ja tepasteli nyt sitten pellolla. Tietenkin edessä oli sen verran paljon oksia, että kamerahan ei suostunut tarkentumaan kaukaisuuteen, joten se niistä kuvista.
Masennusta potentiaalisen leikkikaverin menetyksestä